4/05/2015

NE - ANGRA DOS REIS








Angra dos Reis - meidän matkan viimeinen kohde. Tää upee paikka sijaitsee Rio de Janeiron osavaltiossa, neljän tunnin päästä itse Rion kaupungista. Me vietettiin päivä tommosella paatilla kiertäen saarelta toiselle. Päästiin uimaan uskomattoman turkoosissa vedessä, ja ruskistamaan ihoa paahtavassa auringossa. Illalla toi paatti vei meidät meidän viimeiselle hotellille, jossa pidettiin myös viimeisen illan jäähyväisjuhla. Meistä tuli kolmessa viikossa tosi tiivis porukka, joten aika moni oli jo itku silmässä illalla kun toisiamme kiiteltiin reissusta. Meille tuli oma DJ soittamaan brassihittejä ja tanssittiin noin viiteen asti yöllä. Käytiin laittamassa kamppeet kasaan, ja muutaman vaihtarin voimin kateltiin laiturilla auringonnousua haikeasti odotellen lähtöä Curitibaa kohti. Ajettiin koko päivä Curitibaan, ja heti bussista ulos päästyä alkoi mun osalta itku. Sain paljon ystäviä Italiasta, Meksikosta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Saksasta, Belgiasta ja jopa peräti Suomesta! Mun ja Incan (samassa kaupungissa asuva hollantilaisvaihtari) piti äkkiä ottaa taksi bussiasemalle jottei myöhästyttäis bussista Campo Mourãoon. Kerittiin just ja just yöbussiin, ja lähettiin kotia kohti. Matka oli erittäin onnistunut, elämäni parhaat kolme viikkoa. Kuten näiden postauksien kuvista näkee, niin Brasilia on ihan törkeen kaunis maa, ja oon tosi onnellinen että oon päässyt näkemään näin paljon hienoja paikkoja. Teen vielä jossakin vaiheessa postauksen puhelimen kuvista, niitäkin kertyi tolta reissulta aika paljon. Täällä päin palloa kuitenkin elellään jo keskiyötä joten meen nukkumaan jotta jaksan huomenna herätä kouluun. Boa noite Brasil e bom dia Finlândia!

NE - RIO DE JANEIRO [a cidade maravilhosa]







Rio de Janeiro. Olin kuullut kaupungista vain hyvää, mutta loppujen lopuksi Rio oli mulle tosi suuri pettymys. Koko meidän Rion reissun ajan kaupungissa satoi, joten ei todellakaan päästy näkemään Rioa täydessä loistossaan. Käytiin maailmankuululla Maracanãlla, jossa nähtiin lähes koko areena pukuhuoneista vip-tiloihin asti. Tän jälkeen käytiin pikaisesti kääntymässä bussilla sambodromolla, josta jatkettiin lounaan kautta rannalle. Rannalla oleilun jälkeen lähdimme kristuspatsasta kohti. Siinä mitä ylemmäs päästiin junalla, huomattiin kuinka koko patsas oli pilvien peittämänä. Pari kertaa selveni sen verran että justiin ja justiin nähtiin patsas, mutta muuten koko vuori oli pilvien peittämänä. Tuolta on kuulemma Copacabanalle ja Ipanemalle ja koko Rioon upeat maisemat, mutta niitäkään ei näkynyt. Mentiin käymään vielä Pão de Açúcarilla, josta maisemat oli vähän paremmat. Meillä olisi pitänyt kuulua reissuun myös favelakierros, mutta meidän matkayhtiö oli päättänyt lopettaa tourin tekemisen sen takia, että joulukuun vastaavalla reissulla jotkut valopäät olivat päättäneet mennä juomaan caipirinhaa kyseisessä favelassa. Riossa ihmiset oli myös tosi töykeitä, tuntu ihan kun en olisi edes ollut Brasiliassa. Koko Rion matka epäonnistui niin, että musta ei tunnu ollenkaan että olisin edes käynyt sielä. Haluan kuitenkin joku päivä nähdä sen semmoisena miten kaikki sitä kuvailee. Paikalliset (ja myös ulkomaalaiset) kutsuu tätä kaupunkia cidade maravilhosaksi, eli uskomattomaksi kaupungiksi. Sitä se varmasti on, ja toivottavasti pääsen sen vielä joskus näkemään uskomattomana (mahdollisesti jo joulukussa!!).

NE - PORTO SEGURO





Mulla on pyörinyt tää teksti luonnoksissa noin kuukauden ajan. Osaksi sen takia, että kone on pysynyt aikalailla kiinni koko tän ajan, mutta myös sen takia että mulla ei oikeen oo paljoo kerrottavaa Porto Segurosta, joten tää ei oo kertaakaan vielä päätynyt julkaistuksi. Porto Seguro on Brasilialle tosi historiallinen paikka, nimittäin se on Brasilian ensimmäinen kaupunki jonka tutkimusmatkailijat löysivät, ja joka perustettiin 1500-luvulla. Nykyisin se on yksi Brasilian tunnetuimmista matkailukohteista, joka tunnetaan (ainakin ympäri Brasiliaa) kauniista rannoista ja hyvistä pippaloista. Meillä aika kuluikin juuri rannalla, ja vaihtaripippaloissa. Porto Segurosta suunnattiin Guaraparin kautta reissun ehdottomasti odotetuimpaan kohteeseen eli Rio de Janeiroon! 

3/02/2015

NE - PRAIA DO FORTE & SALVADOR








Nyt pääsen vihdoinkin kertomaan teille mun lempikaupungista eli Salvadorista! Saavuttiin siis Praia do Forten kautta Salvadoriin, ja siellä huomas heti että oltiin saavuttu Bahiaan. Rakastuin Salvadoriin ja Bahiaan (eli siis osavaltioon jonka pääkaupunki Salvador on) samantien. Toi kaupunki on niin kaunis, ja ihmiset todella iloisia. Mihin ikinä menitkään niin sut otettiin hymyillen vastaan. Ekana iltana Salvadorissa meidän ohjelmaan kuului vain teatteriesitys ja talentshow, mutta toisena päivänä päästiin tutustumaan kaupunkiin. Käytiin pienellä turistikierroksella tutustumassa muunmuassa Nossa Senhora do Bomfimin kirkkoon, Salvadorin Mercado Municipaliin eli paikalliseen toriin, ja lopulta päästiin vihdoin Salvadorin keskustaan. Rakastuihin noihin värikkäisiin katuihin niin paljon, ja tunnelma tuolla oli aivan ihana. Salvador nousi samantien lempparikaupungiksi missä oon ikinä käynyt, ja voisin lähteä vaikka samantien takaisin. Jos joku miettii Brasiliaan matkustamista niin kannattaa ehdottomasti miettiä Salvadoria muiden rinnalla, mun mielestä meni esimerkiks Rio de Janeiron ohi helposti!

SORRIA, VOCÊ ESTÁ NA BAHIA
SMILE, YOU ARE IN BAHIA

3/01/2015

NE - NATAL







Maceiósta ajettiin meidän reissun pohjoisimpaan kohteeseen eli Nataliin. Mentiin ensimmäisenä kokonaisena päivänä tommoselle buggyridelle Natalin hiekkadyyneille. Sieltä noi buggyt vei meidät suoraa rannalle missä kerettiin lounastamaan jonka jälkeen jatkettiinkin matkaa seuraavalle rannalle. Mentiin suppailemaan (= stand up paddle, seisottiin siis semmosten surffilautojen tapasten lautojen päällä ja semmosilla airoilla ohjattiin mihin mentiin) sinne vähän syvemmälle mereen, ja se oli niin paljon vaikeempaa kun olin ikinä kuvitellut (terveisin Sofia "meillä oli 45 minuuttia aikaa ja pääsin ylös kaks kertaa").  Seuraavana päivänä mentiin nopsalle turistikierrokselle, ja sen päättyessä taas uudestaan rannalle. Illalla meillä oli vielä vaihtaribileet meren rannalla, ja juhlien päätteeks mentiin vielä keskellä yötä mereen uimaan. Seuraavana aamuna lähettiin aikasin ajamaan kohti mun ihan lemppari kaupunkia eli Salvadoria!